keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Terassin somistusta, osa 1

Kaivelin viikonlopulla vanhan talon ullakkokomeroa ja aitan vinttiä ja löysin sieltä kasan aarteita. Näistä pitäisi saada äitimuorin uudelle aurinkoterassille hieman somistetta.

Pulloista irrotan etiketit, jottei satunnainen kävijä vain luule vanhan äitini alkaneen nautiskella Tuborgia ihan urakalla aurinkoa ottaessaan. Laatikoista teen hyllyt seinälle, ja laitan noita ruosteisia sun muita rojuja niihin näytille.

Yritän vääntää ruosteisesta rautalangasta laatikoihin jonkinlaisen stopparin pulloille, jotta ne eivät syysmyrskyssä putoa paikoiltaan.

Pesin tänään koko romukokoelmasta pahimmat pölyt ja linnunkakat juuriharjalla. Kunhan kamppeet kuivahtavat, teen hyllyt valmiiksi ja käyn ruuvaamassa paikoilleen.

Tässä vielä yksityiskohtakuva vanhan hajonneen kaapinoven lukosta.

Ovenraato tulee myös terassille, mutta miten ja mihin - siitä sitten myöhemmin lisää tämän jännittävän jatkokertomuksen osassa 2.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Tavaraa mysteerimyymälän hyllyille

Tässä viimeisimpiä väkerryksiä Mme Myrtin alakertaan tulevaan kauppaan.

Damiana B. Myrtin taikakaupassa myydään ikivanhan salaisen reseptin mukaan valmistettuja kynttilöitä viiden punteissa. Näillä kynttilöillä on positiivisia taikoja vahvistavia vaikutuksia, ja siitä syystä ne käyvät hyvin kaupaksi.

Seuraavat pakkaukset on varattu erilaisille myynnissä oleville taikaesineille, teesekoituksille ja Mme Myrtin omatekoisille luontaistuotesaippuoille.

Sydämen muotoisessa rasiassa on ihmesuklaata. Mitä enemmän konvehteja syö, sitä sopusuhtaisemmaksi vartalo muuttuu ja sitä harvemmin ilmestyy finnejä naamaan. Harmi vain, että nämä suklaamakeiset ovat niin kalliita...

Nämä kauniit pakkaukset löysin täältä ja täältä. Saippuarasiat olen ladannut netistä sen verran kauan sitten, etten tähän hätään löytänyt niille osoitetta. Laitan sen kyllä tänne heti, kun se muistuu mieleen. Paketteja on tulossa lisää, tässä on vain muutamia näytteeksi.

Mme Myrtin käyttöön pienensin pakkauksia hieman, liimasin hermoja venyttäen kokoon ja valmista tuli! Enää puuttuu vain se mystinen myymälä ja talo siihen ympärille. Paineita, paineita...

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Kirjoja Mme Myrtin myymälään

Pari päivää sitten aloin tehdä kirjoja Madame Myrtin salaperäiseen taikakauppaan. Surffailin ensin netissä ja löysin sieltä paljon tarkoitukseen sopivia kirjankansien kuvia. Eräs salaisuuksienpaljastuskirja oli jo ehditty suomentaakin, kuten kuvasta näkyy ;)

Kirjojen kuvia muokkasin PhotoShopissa, jotta saisin niille myös "oikeat" takakannet ja selkämykset. Olen jo jonkin aikaa kantanut töistä kotiin vanhoja puhelinluetteloita ja Finnairin vanhentuneita aikatauluvihkosia kirjojen sisuksiksi. Niistä sitten siivuttelin aluksi kappaleita mattoveitsellä hieman heikohkolla menestyksellä.

Muutaman repaleisen yritelmän jälkeen huomasin, että listaleikkureilla saa puhelinluettelosta tosi siistejä palasia! Niinpä siirsin mattoveitsen syrjään ja leikkelin loput kirjansisukset leikkurilla. Jopa toista senttiä paksut siivut puhelinluettelon selkämyksestä irtosivat tasaisina siisteinä kappaleina, ja mattoveistä käytin enää viimeistelyyn tarvittaessa. Voin siis suositella lämpimästi noita listaleikkureita tähänkin hommaan.

Kirjat kokosin ihan tavallisen liimapuikon avulla, ja koristeeksi käytin kullanvärisiä ääriviivatarroja. Päällystin kannet kontaktimuovilla, ja joissain tapauksissa se toimi hyvin. "Nahkaiset" kannet saivat sillä konstilla lisää kiiltoa ja eloa. Vaikka muutenhan nuo kyllä näyttävät ihan pokkareilta useimmat...

Sutaisin kultatussia niitten kirjojen sivujen laitaan, joissa näkyi jotain Finnairin sinistä tai muuta asiaankuulumatonta. Kaikista opuksista pitäisi tehdä vähintään kolmet kappaleet myyntihyllyyn, mutta testasin kirjantekoa nyt ensin vähän vähemmällä määrällä.

Kaikki tähän astiset kirjat laitoin kuva-albumiin, käväise siellä katsastamassa loputkin!

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Keltaisen Kartanon tarina alkaa muotoutua

Keltainen Kartano on jatkanut päänvaivan tuottamista siitä saakka, kun otin sen paketista ja kokosin odottamaan sisustustöitä. Se on kököttänyt kiltisti paikoillaan vuosia eikä ole vihjaissut minulle millään tavalla siitä, minkälaista elämää tahtoisi sisuksiinsa.

Alunperin suunnittelin sinne asukkaiksi pienen perheen tai pariskunnan, mutta juttu jäi vähän mietityttämään. En oikein saanut tarinan päästä kiinni, vaikka osa huoneista olikin ajatuksissa alkanut hahmottua. Huonekalujakin on kertynyt vuosien varrella yksi Ruotsin armeijan matkalaukullinen. Niistä riittäisi kalustusta pariin muuhunkin taloon.

Keittiön, kylpyhuoneen ja vinttikerroksen osalta olin jo tehnyt sisustussuunnitelmat lähestulkoon valmiiksi, mutta muut huoneet vielä jotenkin "tökkivät". En millään saanut päätetyksi, kuka talossa lopulta asuu ja mitä hän siellä tekee ja miksi. Mitään elämäntarinaa asukkaalle ei siis alkanut syntyä eikä sen mukaista tyyliä talolle. Ja talo vain odotti ja odotti.

Yhtenä päivänä kartanosta kuului pieni kopsahdus, ja kun tutkin asiaa tarkemmin, huomasin että yhden ikkunan pleksi oli irronnut itsestään. Olipa huonot liimat, ajattelin, ja testasin viereisen ikkunan pitävyyttä tökkäämällä sitä sormella. Naps! Pleksi irtosi kevyesti ja niin tekivät kaikkien muittenkin ikkunoitten "lasit".

Seuraavaksi testasin samaa ikkunoitten karmeihin, ja nekin napsahtivat irti ilman sen suurempaa väkivaltaa. Hieno homma, talohan hajoaa käsiin! Onpa hyvä, etten ehtinyt rakentaa sitä valmiiksi asti. Ehkä tämä oli talon tapa ilmoittaa, että nyt olisi viimeinkin aika ryhtyä töihin. Lopulta olin irrottanut talosta kaiken mahdollisen.

Alkuperäinen ulko-ovi oli minusta alusta alkaenkin jotenkin kökkö. Päätin tuhlata tulevat lomakorvaukset etukäteen ja tilata uuden Ruotsista. Samalla tilasin kaksi pariovea, joista joskus tulevaisuudessa pääsee lisäsiiveksi tulevaan kasvihuoneeseen, ja sen yläpuoliselle parvekkeelle. Idea kasvi- tai viherhuoneesta (ja sen myötä talon asukkaasta) oli äskettäin alkanut itää pääni hämärissä sopukoissa.

Ovet tulivat postissa eilen, ja onhan nuo kyllä aivan mahottoman komeat!

Parvekeovet asennan päätyikkunoitten tilalle. Tuohon se pitäisi se viherhuone jotenkin saada aikaiseksi.

Pikkuinen "leikkimökki" on tuikkulyhty. Nurmikko on työpaikalta peräisin, taas kerran kaatopaikkakuormasta pelastettua jätettä. Yhden isomman näyttelyn rakentamisesta jäi yli vihreää messumattoa, jota on nyt meillä varastossa yksi omituisen kokoinen ja muotoinen palanen.

Tein toisenkin tilauksen, kun kerran vauhtiin pääsin, ja askartelutarvikkeiden lisäksi ilmestyivät hienot lasipurkit postilaatikkoon yhtä aikaa Ruotsin paketin kanssa. Purkit tilasin Nukkekoti ja Lelusta.

Tänään sain väännetyksi niihin etiketit, ja kauhean valtavan hikisen muokkaustyön tehtyäni huomaan, etteivät ne hienot tekstit näy noin pienistä lapuista mihinkään edes suurennuslasilla. Tyypillistä. Etiketit löysin täältä (mikä aarreaitta!) ja lisäsin niihin sopivat tekstit Paintissa ja PhotoShopissa. Täytettä purnukoihin pitää myös vielä kehitellä jostain. (Muutama purkinkuva minialbumissa.)

Kuvasin purkit hyllyssä, joka löytyi edellä mainitusta armeijan matkalaukusta. En enää edes muista, mistä olen hankkinut setin, josta se on peräisin. Siihen kuuluu vielä sohva, pari nojatuolia sekä kirjoituspöytä tuoleineen. Nyt niillekin tulee käyttöä, pienen tuunauksen jälkeen.

Ruotsin paketista purkautuivat vielä tällaiset tarpeelliset vehkeet sekä salaperäisen näköinen arkku.

Eli mitä tästä voimme päätellä? Tuleeko taloon siis jonkinlainen kauppa? Miksi muuten kassakone ja vaaka? Mihin tarkoitukseen tuo mylly on?

Raotamme salaisuuden verhoa hieman: näillä näkymin talossa tulee asumaan yksinäinen naishenkilö, jolla on taipumuksia yrttien kasvattamiseen ja syvälliseen yrttitietouteen. Ja jos kasvattaa yrttejä itse, miksei niitä voisi myydäkin. Ja jos tietää paljon lääkekasveista ja parantamisesta, ehkä sitä sitten osaa yhtä jos toistakin mystistä. Hmm, niinpä niin, onpas tässä nyt mysteeriä kerrakseen.

Kasvikirja on aiemmin osoittautunut hyväksi inspiraation lähteeksi jo tuolla Pahtarovan puolella, ja tällä kertaa turvauduin semmoisen nettiversioon. Käväisin pikkuisen penkomassa Varjojen Kirjaa, ja kas, sieltähän löytyikin mitä täydellisin nimi talon asukkaalle. Taloon muuttaa perusteellisen remontin jälkeen Madame Damiana Belladonna Myrtti.

Mme Myrtin elämänmuoto on jo alkanut hahmottua, mutta siitä sitten lisää myöhemmin. Nyt pitää ensin keskittyä talon rakentamiseen. Talo on tänään tässä kunnossa, mutta katsotaan miten kauan, kun kipinä on kerran syttynyt.

Pahtarovauutisointi on sen verran rakas harrastus, että se voi hyvinkin haitata mysteerimyymälän rakennusurakointia. Aika tohkeissani olen kyllä kieltämättä nyt hommia aloittamassa, kun viimeinkin olen saanut alun talon tarinalle.

Mutta ei vanha ole mikään vauhtihirmu, kuten eräs muoniolainen sananlasku kuuluu. Meneehän tuohon tietysti taas muutama eurokin, ja niitä ylimääräisiä saa aina vähän odotella. Sähköistystä pitää miettiä ja väliseiniä ja suorat portaat pitää muokata kulmasellaisiksi. Se viherhuone-parvekeyhdistelmä pitää rääpäistä läjään, mistä senkin nyt sitten tekisi. Jaa jaa, saapa nähdä mitä tästä tulee vai tuleeko tästä yhtään mitään...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...