Hänen toiveenaan oli saada liikkeeseensä jotain, jota lapset voisivat istua tutkimassa äidin tehdessä ostoksia. Talo tulisi kaupan tiskin alle lasin taakse. Ainoa hankala asia oli valaistus, tiskin alla kun on yleensä kohtalaisen hämärää.
No, ei kai tällaiselle miniatyyrihullulle tarvitse moista hommaa kauheasti tyrkyttää! Hain häneltä talonrungon, muutamia tapettimallikirjoja ja laatikollisen pieniä kalusteita.
Sovittiin, että kiirettä ei ole, minulla kun tahtoo muutenkin aina toimitusaika venähtää. Ehkä juuri siitä syystä minusta ei ole koskaan tullut yrittäjää - meikäläisen tuotantotahdilla ehtisi nälkäkuolema iskeä ennen konkurssia.
Surffailin innoissani yökaudet tapettifirmojen, ovi- ja ikkunatehtaitten nettisivuilla. Kuvankäsittelyohjelman kautta pyöräytettynä löydöistä syntyi taloon monia yksityiskohtia.Yritin saada talon näyttämään siltä, että huoneita on enemmänkin, laittamalla takaseinään oven joka kerrokseen samalle kohtaa. Alakerran eteisestä pääsisi puutarhaan, ja kylpyhuoneen ikkunasta saattoi nähdä pihalla olevan suihkulähteen.
Ompeluhuoneen takana häämötti ikäänkuin jonkinlainen viherhuone, josta varmaan myös pääsi suoraan puutarhaan.
läkerrassa istui ihanainen Mademoiselle kauniilla sohvallaan. Odottiko hän kenties jotakuta tiettyä saapuvaksi? Oliko tämä salaperäinen tulija jo lähettänyt edeltä kimpun kukkasia viestiksi vierailustaan?
Kodinhoitajatar piipahti kylpyhuoneessa. Ehkä hän kiillotti hanat vielä kerran ennen tärkeän vieraan saapumista?
Keittiössä, kuten muuallakin talossa, vallitsi taloa tehdessäni minunlaiseni järjestys. Se muuttui omistajansa näköiseksi talon päädyttyä Ebban ja Erkin tiskin alle. Ja paljon eläväisempi siitä tulikin.Talo on paikallaan tiskin alla juuri oikealla korkeudella, jos katsoja on korkeintaan metrin mittainen. Sitä paljon pitemmillä voi olla hankalaa taipua kurkistelemaan talon salaisuuksia.
Tämä oli ensimmäinen kokonaan sisustamani nukketalo. Jälkeenpäin huomasin montakin asiaa, jotka olisi voinut tehdä toisin ja paremmin ja siistimmin jne. Harmittaa, että minulla oli silloin käytössäni jokin kummallinen digikameran alkuaste, jolla ei saanut yhtään kunnon lähikuvaa. Ehkä tässä täytyy lähteä käväisemään Levillä kunnon kameran kanssa vilkaisemassa, mitä talossa nyt tapahtuu.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti